Tekstit

Minnin pohdintoja paluun jälkeen 20.7

Melkein kuukausi mennyt paluun jälkeen, ajatella. Paluu Suomeen tuntui alkuun oudolta ja nyt taas todella luonnolliselta. Malta tulee aina pitämään paikkansa sydämessä tämän uniikin reissun jälkeen. Olen nyt Personal Trainer ja se työ minkä Maltalla teki oli tosiaan sen arvoista. Blogia oli tarkoitus päivittää pitkin reissua, joka jossain välissä vähän jäi: koulun kanssa tuppaantui ongelmia raha-asioiden kanssa ja stressiä pukkasi. Joka tapauksessa kirjoitan vielä kertauksen matkasta ja teen päätöksen omalle oppimismatkalleni. Uusia asioita tuli opittua joka ikinen kerta, kun käytiin koulun oppitunneilla. Tosiaan opinnot oli jaettu kahteen osioon: Fitness Instructorin ja Personal Trainerin tutkinto. Molemmissa osioissa oli omat kirjansa, joissa käsiteltiin mm. anatomiaa ja fysiologiaa, ravitsemusta ja käytönnön työtä esim. ohjaamista, treenitekniikoita jne. Englannin kieli kehittyi kokoajan ja opiskelu osittain helpottui siinä samalla. Alkuun kirjoitin aina tunneilla muisti

Juulian pohdintoja paluun jälkeen

Moikka! Nyt on Suomessa oltu juhannuksesta asti ja totutteleminen Suomen arkeen on alkanut, tuntuu hieman oudolta olla takaisin, kun on niin erilaisessa paikassa asunut 15 viikkoa.  Malta jäi sydämeeni ja olen niin onnellinen että sain koulutuksen kunnialla suoritettua. Nyt kerron hieman tarkemmin kaikesta siitä mitä 15 viikkoa piti sisällään, mutta lyhyesti:paljon opiskelua ja työharjoittelua ja se onkin syy siihen miksi tänne ei aina ehtinyt kirjoittamaan.  Eli lähdettiin siis reissuun maaliskuun alussa ja palattiin juhannuksen aikaan, eli koko reissu kesti kokonaisuudessaan 15 viikkoa. Meitä oli yhteensä 5 lähihoitaja opiskelijaa ja kaksi liikunta alan opiskelijaa KSAOSTA, hyvä ja tiivis porukka. Asuin kahden muun opiskelijan kanssa samassa asunnossa, Msidassa. Msida oli mukava paikka asua, hyvien kulkuyhteyksien päässä ja  edullisempi verrattuna esimerkiksi Sliemaan tai St.juliansiin, missä on tietysti vähän enemmän kaikkea. Msidassa oli siis kaikki tarvittava ja se paikkana a

Lotan pohdintoja paluun jälkeen

Heipsan! Nyt on kulunut viikko paluusta suomeen. Tässä postauksessa pohdin mitä kaikkea onkaan tullut opittua 15 viikon aikana. Viikot 1-4. Opin ihmisen anatomiaa, luustoa ja lihaksistoa. Niiden opettelemiseen meni paljon aikaa, koska opettelimme ne englanniksi ja latinaksi. Myös työtehtävät työssäoppimis paikalla opin kunnolla viikoilla 1-4. Arkisissa asioissa tällä ajalla opin kuinka liikkua bussilla sekä mistä saan selville aikataulut. Kaupassa asiointikin tuli tutuksi, opin mistä löydän mitäkin. Maltalla harvakseltaan oli kauppoja mistä löytäisit kaikki tarvittavat asiat samasta kaupasta toisinkuin meillä suomessa. Viikot 5-8. Opin kuntosalilaitteiden käytön sekä muiden välineiden käytön. Myös asiakkaiden ohjaamisen laitteiden käyttöön opin näillä viikoilla. Opin myös ihmiskehon toimintaa monipuolisesti lisää. Asiakaspalvelusta tuli luonnollisempaa ja asiakkaat tutummiksi. Arkisia asioita joita opin olivat hyvän ja terveellisen ruoan valmistaminen sekä ruokarytmin parannus. Se

Lotan kuulumisia

Kuva
Moikka! Melkein kuukausi on jälleen vierähtänyt siitä, kun viimeeksi oon tänne kirjoittanut. Aika juoksee hurjaa vauhtia. Ei ole erikoisempaa tapahtunut, vain erimielisyydet koulun kanssa sovituista asioista. Tietysti se onkin lannistanut suuresti ja pilannut fiiliksiä täällä olemiseen. Kuitenkin kaikesta huolimatta aion suorittaa koulutuksen loppuun. Tällä viikolla minusta tulikin fitness instructor joten 2/4 kokeista on suoritettu. Käytännön koe oli jännittävä kaikin puolin. Enää on jäljellä personal trainer osion kokeet, koska teoriat olemme jo käyneet! Enää ei ole kuin muutama viikko kirjalliseen kokeeseen ja sitten se käytännön koe pt asioista. Tehtävää on paljon kuitenkin ennen tätä. Yritän nyt niihin satsata. Uskomatonta miten aika onkin täällä vierähtänyt. -Lotta

Kuulumisia

Kuva
 Heippa!  En ole vähään aikaan tänne taas kirjoitellut ja syynä tähän on arjen kiireellisyys. Täällä kaikki hyvin ja opinnot yli puolen välin jo. Olettekin jo Minnin ja Juulian postauksista saaneet lukea mitä tuleman pitää, saliohjelmien kirjoittelua ja käytännönkokeita. Tietysti myös se kirjallinen. Töissä asiat sujuvat tuttuun tapaan. Nyt jopa uskaltaa helpommin mennä ohjeistamaan ja auttamaan asiakkaita verrattuna alkuun. Vapaa-aika on tosiaan rajallista ja sekin menee pääosin opiskeluun. On ihanaa välillä unohtaa koulukirjat hetkeksi ja tehdä jotakin ihan muuta. Kävimme esimerkiksi pari viikkoa sitten katsomassa Valletassa ilotulitusta joka oli todella suuri. Ilotulitteet eivät olleet ihan samanalaisia mitä meillä suomessa on, niitä ei ammuttu taivaalle ollenkaan vaan ne oli sellaisia häkkyröitä täynnä valoa ja pauketta. Valletta oli muutenkin laitettu upeasti täyteen valoja sinä päivänä. Alla kuva Valletan kadusta sinä iltana kun käytiin ilotulitusta katsomassa. Hassu

Uusi työssäoppimispaikka

Hellurei! Maltalla menee mukavasti tällä hetkellä. Paljon on ehtinyt tapahtua. Oli ensimmäiset kokeet ja oon vaihtanut kuntosalia muutamista syistä. Tää on tunnin bussimatkan päässä meiän kämpältä, bugibbassa. Tää on ison hotellin kuntosali, ei mikää iso mutta tosi tasokas ja laitteet on uusia. Oon päässy seurailemaan pt ohjauksia välimatkan kanssa. Täällä on oikein mukavat työkaveritkin. Tällä hetkellä meijän työvuorot on tehty niin, että oon ainoona opiskelijana aina vuorossa, se on kuitenkin toiminut hyvin. Koulussakin sujuu hyvin, uutta asiaa kuitenkin tulee paljon ja nopeaan tahtiin. Pitää aina oppia uuet asiat nopeasti tai muuten tipahtaa kärryiltä. On mukavaa asustella kahden kaverin kanssa, niiltä saa tukea ja pienetkin yhteiset hetket arkena keventää tunnelmaa, vaikka arkena ei hirveesti yhteistä aikaa ookkaan, kun on koulu ja sitten nää salijutut. Viihdyn täällä todella hyvin ja joka päivä alkaa olemaan lämpimämpi. Vapaa-ajalla ollaan tutustuttu paljon uusiin ihmisiin, suoma

kuudes viikko

Kuva
- Minni Kuusia kokonaista viikkoa nyt oltu täällä. Wow, aika menee joskus niin nopeesti. Viikko koostuu normaaliin tapaan koulusta, töissä käymisestä ja perus arkijutuista kotona. Fitness instructor materiaalit on käyty nyt läpi ja reilu viikon päästä tiistaina on eka iso koe, joka pitää päästä läpi ennen kuin voi tehdä Personal Trainer-tutkinnon kokeen. Toisin sanoen, kun läpäisee ekan kokeen musta tulee fitness instructor, toisen kokeen jälkeen mahdollisesti Personal Trainer. Alla kuvaa nyt Personal Trainer-materiaaleista. Iso läjä taas kirjoja.     Treenaan yleensä töiden jälkeen, treeni kertoja kertyy viikossa about 5-6. Tosiaan pitäisi aloittaa pänttääminen tohon tulevaan kokeeseen ja se vaatii aikaa, koska materiaalia on paljon ja kaikki tietysti englanniksi. Ensi viikon lauantaina koko porukka (7 opiskelijaa) lähtee St. Paul's Bay:lle kuntosalille, jossa paikan pomo testaa ja arvioi miten hyvin osataan mm. treenitekniikoita, selittää oleellisia asioita jne.